Tässä kirjoituksessa tarkastellaan perinteisesti kolmen eri toimijan – tutkijoiden, tuomareiden ja lainsäätäjän – yhteistoimintaa oikeuden kehittämisessä. Tutkijoiden ja tuomareiden kohdatessa lainsäätäjä1 on aina enemmän tai vähemmän edellytetty kolmas, johon puhe väistämättä kääntyy joko suoraan tai peitellysti. Lainsäätäjästä keskustelemalla kumpikin voi tuoda esille oman roolinsa ominaispiirteitä ja kenties todistella korvaamattomuuttaan. [---]