Oikeudellisen argumentaation teoria nojaa tyypillisesti dualistiseen käsitykseen oikeudesta, jossa oikeuskysymykset ja tosiasiakysymykset erotetaan toisistaan. Oikeudellinen ratkaisu hahmotetaan prosessina, jossa tuomarin on löydettävä sovellettava normi, selvitettävä tapauksen tosiseikat ja yhdistettävä ne harkintaprosessin (kvalifioinnin) kautta toisiinsa. Tätä prosessia mallinnetaan oikeudellisen syllogismin avulla, ja siinä normipremissistä ja faktapremissistä päätellään deduktiivisesti oikeudellinen seuraamus. Tässä artikkelissa tuodaan yhteen kirjallisuudessa yleensä erillään pidettyjä oikeudellisen ratkaisutoiminnan osa-alueita. Kirjoituksessa tarkastellaan ensin syitä sille, miksi oikeuskysymykset ja tosiasiakysymykset on ylipäätään erotettu toisistaan. Sen jälkeen pohditaan, onko oikeus- ja tosiasiakysymysten välillä jyrkkä ontologinen ero. Erityisen mielenkiinnon kohteena on se, tarvitaanko normien merkityksen selventämiseen ja näytön arviointiin olennaisesti erilaisia tulkinnan ja päättelyn metodeja. Kaiken kaikkiaan pyritään siis hahmottamaan oikeudellista argumentaatiota kokonaisvaltaisemmasta näkökulmasta, jossa tarkastellaan normi- ja faktapremissin muodostamisen yhteyksiä ja eroja sen sijaan, että laintulkinta ja tosiseikkojen selvittäminen leikattaisiin teoreettisesti jyrkästi toisistaan erilleen.