Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella ensi sijassa julkisen kamera­valvonnan oikeudellista sääntelyä toisaalta julkisina asiakirjoina ja toisaalta hen­kilötietoina. Siinä käsitellään tilanteita, joissa joku haluaa tutustua julkishallinnon tallenteisiin tai haluaa käyttää henkilötietoihinsa kohdistuvaa tarkastusoikeut­taan. Artikkelissa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen. Ensiksi mil­lainen harkintavalta on tallenteiden luovuttamisesta päättävällä viranomaisella? Toiseksi voiko harkintavallan käyttöä analysoimalla pyrkiä systematisoimaan tallenteiden oikeustilaa? Aluksi selvitetään, mitä tarkoitetaan kameravalvonnalla ja siihen liittyvillä tallenteilla ja miten ne sijoittuvat oikeudelliseen sääntelykehikkoon. Sitten analysoidaan harkin­tavallan rajat tallenteiden luovuttamistilanteissa. Tämän jälkeen esitellään käytännön testi, miten viranomaiset tätä harkintavaltaa käyttävät. Lopuksi vastataan kysymyk­seen siitä, onko viranomaisten soveltamiskäytännön perusteella pääteltävissä yleisempää linjaa tallenteiden luovuttamisesta.